Itse asiaan!

Medialukutaito ja –kasvatus kuuluvat mielestäni ns. jokamiehen oikeutena jokaiselle kansalaiselle, jonka edellytetään elävän täysivaltaisena toimijana nyky-yhteiskunnassa. Elämäni aikana on elinympäristössä tapahtunut niin valtava muutos, että sen hahmottamiseenkin tarvitaan opastusta ja sitä sain ensimmäisellä luennolla. Kiitos historiallisesta katsauksesta! Omakohtaisesti löysin itseni monesta kohdasta, jopa ”Paniikin perinne” tuntui jotenkin tutulta.

Oman lapsuuteni, nuoruuteni ja varhaisaikuisuuteni mediaksi voin kutsua vain radiota ja Aamulehteä. Niiden varassa elin 25 ensimmäistä vuottani. Televisiokin hankittiin kotiimme vasta, kun oma ainokaisemme oli lähdössä ensimmäiselle luokalle kouluun. Halusimme niin kovasti suojella häntä television negatiivisilta vaikutuksilta. Nykyään sitten muistelen lämmöllä sen aikaisia ohjelmia.

Ennen Mediasta pääsi eroon, jos tahtoi. Ei vain avannut radiota ja peruutti lehden tilauksen. Nykyään tällainen yksityisyys ja oman elämän hallinta on lähes mahdotonta. Media saartaa meidät kaikkialla. Alati jatkuvan palveluiden parantamisen nimissä monet yhteiskunnan palvelutkin on siirretty internetiin. Manuaalia, henkilökohtaista palvelua tietysti tarjotaan, mutta sähköinen palvelu on aina edullisempaa ja nopeampaa. Siinä porkkanaa iäkkäille, itarille eläkeläisille, jotka kansoittavat Mukanetin atk-alkeiskurssit kerta toisensa jälkeen. Ja paljonhan meillä on opittavaa. Ei vain tietokoneiden teknisen käytön oppiminen vaan kokonaisen uuden maailmanjärjestyksen käsittäminen.

Keskustelimme myös uhkakuvista ja kuilusta, joka erottaa uuden ajan ihmiset vanhan ajan ihmisistä. Näillä kahdella ryhmällä tarkoitan ihmisiä, joilla joko on tai ei ole taitoa tai resursseja toimia sähköisessä tiedon maailmassa. Syrjäytyminen uhkaa tietysti niitä ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta toimia esimerkiksi internet-maailmassa, mutta myös niillä, jotka ovat sen vankeja. Mediakasvatukselle on tilaus.

Yleisesti ottaen blogiin kirjoittamisen näkisin itselleni turhaksi ja jopa kiusalliseksi. (Nyt en tietenkään tarkoita tätä kurssin blogia, koska tämä on osa koulutusta ja minullekin tarpeen.) Olen ajatellut, että julkiseen, avoimeen foorumiin kirjoitetaan vain painavaa asiaa. Omia ajatuksia on vaikea kuvitella niin arvokkaiksi, että ne pitäisi jakaa lukemattomien ihmisten kanssa. Yksityisen ja yhteisen raja on hävinnyt. Elämme kuin persialaisella torilla, jossa kovaäänisin voittaa!

Ei riitä, että sammutan tietokoneeni ja peruutan Aamulehden. Minun on aamulla ostettava junalippu internetissä ja lähetettävä sähköpostia ystävälleni Japaniin. Maaposti kulkee liian hitaasti.