Kohti kriittistä lukutaitoa

Toisella luennolla saimme jo itse analysoida yhtä median tuotetta, mainosta. Keskustelu ja arviot siitä johdattelivat meidät kohti kriittistä lukutaitoa, kurssimme päätavoitetta. Teoria ja käytäntö käyvät käsi kädessä myös tässä taidossa. Ilman teoreettista tietoa on hankalaa analysoida näkemäänsä ja teoriaa saatiin aimo annos käytännön harjoittelun tueksi.

Viikon varrella yritin silmäillä erilaisia julkaisuja, istuin kirjaston lukusalissakin runsaan lehtikirjon keskellä, josko olisin löytänyt kotitehtäväksi sopivan jutun, mutta mitään materiaalia naisten suhteesta teknologiaan en löytänyt enkä siis päässyt pelaamaan bingoa. Mediamaailma on varmasti muuttunut myös suhteessa naisiin. Naisten tietoisuus on nykyisin korkealla tasolla - emmehän enää näe millään muullakaan tavalla vähätteleviä tekstejä tai mainoksia, emme naisista emmekä mustista. Tekniikkaa saa ja pitääkin esitellä samoilla faktoilla sekä miehille että naisille.

Kotitehtävän myötä huomasin kuitenkin olevani valppaana ja virittyneenä koko ajan, en vain naisasiakysymyksessä vaan yleisestikin, olin sitten lukemassa sanomalehteä, katsomassa tv:tä tai kahlaamassa internetissä. Näinköhän nopeasti kriittinen medialukutaito alkaa toimia?

Luennolla sivuttiin lyhyesti kriittisen medialukutaidon lisäksi mustaa aukkoa eli miten huomata myös se, mistä ei puhuta tai kirjoiteta. Se on myös taitolaji. Jälkikäteen yleensä ihmetellään, miksi kukaan ei ole huomannut asiaa tai ilmiötä aikaisemmin. Ajankohtainen esimerkki on vastikään keksitty puolueiden saama rahallinen tuki vaaleissa. Oliko uutisköyhä kesäaika syynä aluksi aiheen penkomiseen vai huomasiko joku toimittaja yllätyksekseen tämän mustan aukon kansalaisten politiikasta saamassa informaatiossa ja nosti ennen käsittelemättömän aiheen julkisuuteen?

Mitähän muuta emme tiedä? Valtaisan informaatiotulvan lisäksi, josta jo nyt on ainakin minulla vaikeuksia löytää tärkein ja osuvin, meitä odottaa kulman takana piilotetut ja salatut aiheet. Miksi esimerkiksi yhteiskunnan yhteisistä, vaikeista asioista ei juuri puhuta tai sitten puhutaan vain vaalien alla? Tällöin mediassa käsitellään vaikkapa vanhusten hoito-ongelmia, nuorten mielenterveyspalvelujen riittämättömyyttä, koululuokkien pienentämisen tarvetta, mutta heti vaalien jälkeen kukaan ei jatka keskustelua. Esille otetut parannusehdotuksetkin haudataan hiljaisesti, vain joku hädänalainen kansalainen saattaa purkaa pettymystään mielipidekirjoituksella paikallislehdessä. Kuka siis päättää mistä yhteiskunnassa keskustellaan?

Kysymyksiä riittää ja mediatutkimusta tarvitaan. Tieteenalalla on tapahtunut samanlainen kehitys, joka tapahtui esimerkiksi kirjallisuudentutkimuksessa. Ennen kirjallisuudentutkimuksen tieteenalan syntyä ei kirjallisuutta mitenkään tutkittu, kirjoja vain kirjoitettiin ja luettiin - ja se riitti. Nythän ei pelkkä median käyttäminen, informaation passiivinen vastaanottaminen riitä. Mediasta on tiedettävä enemmän. Tutkimus antaa välineitä kriittisen medialukutaidon omaksumiselle, jokainen saa mahdollisuuden jäsentää itse näkemäänsä ja kuulemaansa, käsittää kytkentöjä ja lainalaisuuksia yhteiskunnassa, tehdä itsenäisiä päätöksiä ja ottaa vastuuta valinnoistaan. Ja se ei olekaan ihan vähäistä nykyisessä mediakaatosateessa.